Siirry pääsisältöön

Valokuvaus


Valokuvaus-kurssin ensimmäinen otos


Saimme tehtäväksi ottaa kuva tuolista joka löytyy kotoa, ja jonka ympärille rakennamme kuvausjärjestelyn. Ideoita oli monia ja monta erilaista sommitelmaa tuli tehtyä, sekä kuvia otettua. Päädyin kuitenkin tähän minkä otin ensimmäisten joukossa. Kuvassa on tarina joka välittyy katsojalle ilman sen suurempia selityksiä. Pääsin hyvin pienellä stailauksella lopputulokseen jonka varmasti meistä moni tunnistaa omakseen tällä hetkellä...




Luomisen tuska

Itse kuitenkin pidän enemmän kuvasta joka on ollut Instagramissa jo jonkin aikaa. Siinä on oikea tyyli ja valo jota olisin halunnut luoda tämän päivän tehtävään.



Vanhan tuolin uusi elämä


Toisena tehtävänä oli Flatlay-kuvaus


Toisena tehtävänä harjoittelimme Flatlay kuvausta. Piti tuottaa kolme erilaista kuvaa. Huomasin että tekniikka oli yllättävän vaikea, vaikka idea melko yksinkertainen. "Ota kuva suoraan asetelman yläpuolelta..." helpommin sanottu kuin tehty. 


Kevään väreillä leikittelyä

Puun sävyjä

Kattaus
Monen kuvan jälkeen sain kolme erilaista tuotosta, joihin olen tyytyväinen tällä hetkellä. Tulevaisuudessa varmasti katson näitä kuvia kauhulla, sillä toivon että kokemus tuo paljon taitoa ja uutta tapaa katsoa kuvia. Tästä on hyvä jatkaa opettelua kuvaamisen ja kuvien käsittelyn parissa.






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Toimitilat

  Toimisto-Showroom-Tuotanto Asiakkaina on veljekset Nuotio. Heillä on toimitilat Koskella jossa pyöritetään kahta yritystä.  Halliin on tarkoitus suunnitella showroom, toimisto ja tuotanto- ja varastointitilat jotka palvelevat yritysten erilaisia tarpeita. Nuves Oy valmistaa asiakkaan tilauksesta kylpyaltaita.  Allas valmistetaan kestävästä merialumiinista, johon on  integroitu innovatiivinen lämmitysratkaisu. Kylpyallas voidaan toteuttaa useilla eri väreillä ja pintaverhoiluilla. Lisäksi allas voidaan varustella led-valoilla sekä porejärjestelmällä.  Heillä on myös liikuteltavia altaita, joita voi vuokrata. Nuves oli mukana Tuusulan asuntomessuilla uudella XO pool-altaalla.  Joulukuusikauppa.fi on suomen ensimmäinen joulukuusien verkkokauppa joka toimittaa kuuset kotiovelle. Myös varsinaisia myyntipaikkoja löytyy suomesta lukuisia, vuonna 2019 oli yli 50 myyntipaikkaa etelä-suomen alueella.  Joulukuusikauppa.fi:n juuret ylettyvät aina 70 luvulle asti, jolloin veljesten isä aloitti ku

Esteetön asuminen

Veikon esteetön koti Asukas on iloinen herrasmies nimeltään Veikko, 73 vuotta. Hän on erittäin aktiivinen, vielä täysin toimitakykyinen ja terve mies joka haluaa loppuelämän kodin. Kodin tulee palvella tulevaisuudessa mahdollisten apuvälineiden avulla, mutta tämän hetkinen elämä ei niitä vielä edellytä, ja toiveissa on se että se ei juurikaan vielä näy sisustuksessa. Veikko lenkkeilee ja ulkoilee paljon. Perjantai-illan sauna ja lasten kyläily perheineen kuuluu jokaiseen viikonloppuun. Muuten hän nauttii elämästä tehden ruokaa ja katsoen telkkaria.  Kesällä hän viihtyy pienessä puutarhassa ja grillailee ystävien kanssa. Kasvit ovat mieluisia. Sisustuksesta Veikko toivoo selkeää ja rauhallista, miehekästä ja jonkun verran väriä elämään.  Ei liikaa tavaroita jotta siivous on helppoa. Iso tv ja mukava tuoli jossa on hyvä istua iltoja.  Pesutiloissa saa olla ripaus luksusta ja keittiö tulee olla toimiva.  Edellisen kodin tavaroista vain muutama suosikki pääsee uuteen kotiin. Näkymä makuuhu

Kesän kuulumisia

Rivitalo-kaksio Naantalissa Kesän aikana tuli tehtyä muutamia asiakas-töitä ihanien sattumien takia. Suunnittelin pienen rivitalo-kaksion olohuoneen remontin. Huoneeseen haluttiin skandinaavisuutta, tehostevärejä ja muutama tummapuinen olemassaoleva huonekalu. Asiakkaan toiveissa oli oranssi ja turkoosi pieninä ripauksina. Onneksi matto.fi löytyi Zero matto oikeissa väreissä ja se otettiin suunnitelmaan yhdistäväksi tekijäksi. Asiakkaalla on myös runsaasti taidetta ja sen takia päädyttiin käyttämään tauluhyllyjä jotta voi vaihtaa helposti esillä olevia teoksia Pohja Huone on pitkä ja kapea, joten huonekalut yritettiin pitää kevyinä. Valikoidussa sohvassa ja tv-tasossa on korkeammat jalat luonnossa kuin suunnitelman malleissa. Se tuo ilmavuutta. Ravintolan muutos Sain olla apuna paikallisen ravintolan muutostöissä. Hyppäsin mukaan hieman kesken jo aloitetun remontin ja hyvin nopealla aikataululla tuli tehtyä suunnitelma uusista pinnoista ja tiskistä. Lopputuloksesta tuli nykyaikainen,