Siirry pääsisältöön

Toimitilat

 

Toimisto-Showroom-Tuotanto


Asiakkaina on veljekset Nuotio. Heillä on toimitilat Koskella jossa pyöritetään kahta yritystä. 
Halliin on tarkoitus suunnitella showroom, toimisto ja tuotanto- ja varastointitilat jotka palvelevat yritysten erilaisia tarpeita.

Nuves Oy valmistaa asiakkaan tilauksesta kylpyaltaita. 
Allas valmistetaan kestävästä merialumiinista, johon on 
integroitu innovatiivinen lämmitysratkaisu. Kylpyallas voidaan toteuttaa useilla eri väreillä ja pintaverhoiluilla. Lisäksi allas voidaan varustella led-valoilla sekä porejärjestelmällä. 
Heillä on myös liikuteltavia altaita, joita voi vuokrata.
Nuves oli mukana Tuusulan asuntomessuilla uudella XO pool-altaalla. 

Joulukuusikauppa.fi on suomen ensimmäinen joulukuusien verkkokauppa joka toimittaa kuuset kotiovelle.
Myös varsinaisia myyntipaikkoja löytyy suomesta lukuisia, vuonna 2019 oli yli 50 myyntipaikkaa etelä-suomen alueella. 
Joulukuusikauppa.fi:n juuret ylettyvät aina 70 luvulle asti, jolloin veljesten isä aloitti kuusimyyjänä. 
Nykyään yritys on suomen suurimpia joulukuusen myyjiä.


Suunnitemassa halliin rakennetaan parvi jonne tulee
toimisto ja oleskelualue


Showroom

Kokonaiskuva


Rimaseinä rajaa varastointialueen





Leikkauskuva tulevasta muutoksesta




Kommentit

  1. Todella hienoa, että tällainen yritys kasvaa ja toimitiloja myöten. Hienot kuvat kyllä tehty jo havainnollistamaan tilojen ulkonäköä. Onko kyseessä teräshalli? Kaverini yritys on harkinnut hieman samanlaisen hallin rakentamista. Tarkoituksena olisi tuotantotilat, näyttelytila ja myyntitila yhdessä hallissa. Mielenkiinnolla jään seuraamaan miten projekti etenee ammattilaisten rakentaessa. Maanrakennustyöt ovat ainakin jo melkein tehty ja hallin rakentajat ovat ilmeisesti tulossa työmaalle myöhemmin. https://www.asennustiimi.fi/palvelut/hallin-hankinta/

    VastaaPoista
  2. Upeat luonnokset tehty yrityksen tiloja varten. Ystäväni yritys aikoo hankkia teräshallin, missä olisi alkuun vain tuotantotilat ja myynnille oma tilat. Täytyy mielenkiinnosta kysyä kuinka korkea teräshalli valmistuu koska mahdollisesti hekin voisivat parven rakentamista harkita. https://www.hallipojat.com/rakennuspalvelut

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Suunnittele kaluste

Vanerista taivutettu baarijakkara Keittiön suunnitelman ohella piti suunnitella jokin kaluste. Itse lähdin suunnittelemaan baarijakkaraa, jonka voisi sijoittaa keittiön kiinteän tason alle. Istuintaso on taivutettu vanerista siinä on koverrettu yksityiskohta, josta onnistuu tuolin liikuttelu.

Esteetön asuminen

Veikon esteetön koti Asukas on iloinen herrasmies nimeltään Veikko, 73 vuotta. Hän on erittäin aktiivinen, vielä täysin toimitakykyinen ja terve mies joka haluaa loppuelämän kodin. Kodin tulee palvella tulevaisuudessa mahdollisten apuvälineiden avulla, mutta tämän hetkinen elämä ei niitä vielä edellytä, ja toiveissa on se että se ei juurikaan vielä näy sisustuksessa. Veikko lenkkeilee ja ulkoilee paljon. Perjantai-illan sauna ja lasten kyläily perheineen kuuluu jokaiseen viikonloppuun. Muuten hän nauttii elämästä tehden ruokaa ja katsoen telkkaria.  Kesällä hän viihtyy pienessä puutarhassa ja grillailee ystävien kanssa. Kasvit ovat mieluisia. Sisustuksesta Veikko toivoo selkeää ja rauhallista, miehekästä ja jonkun verran väriä elämään.  Ei liikaa tavaroita jotta siivous on helppoa. Iso tv ja mukava tuoli jossa on hyvä istua iltoja.  Pesutiloissa saa olla ripaus luksusta ja keittiö tulee olla toimiva.  Edellisen kodin tavaroista vain muutama suosikki pääsee uuteen kot...